Sasu Halme ja Noora Kanerva XCO-mestarit Liedossa 2015

Written by Heidi Lehikoinen on . Posted in Uutiset

Korson Kaikua edustavat Sasu Halme ja Noora Kanerva voittivat sarjansa maastopyöräilyn olympialaji XCO:n SM-kilpailuissa Liedossa. Halme kiersi Liedon uuden 3,8 kilometrin radan kahdeksan kertaa lopulta 1.26 minuuttia nopeammin kuin Kusti Kittilä, joka johti kilpailua ison osan matkasta ennen kuin joutui päästämään Halmeen edelle. Toni Tähti oli kolmas. Naisten kilpailussa Noora Kanerva otti uransa kolmannen SM-kullan kierrettyään radan kuusi kertaa 3.07 minuuttia ennen Meiju Salmelaa. Antonia Haga oli kolmas.

”Tuommoisella tasaisella ajolla menestys tulee. Näissä on vaarana, että aloittaa vähän turhan rajusti. Tavoitteena oli ajaa tasainen ajo loppuunasti. Lopussa meni vähän kramppia jalkaan, mutta ihan hyvä kunto on. Puolen välin paikkeilla pääsin Kustista ohi. Rata oli vaikea, ei ehkä suosinut minua niin paljon, mutta tykkäsin kuitenkin tosi paljon. Tämmöistäkin pitää osata ajaa”, Halme sanoi.

Halme oli tyytyväinen onnistumisestaan, josta palautumiseen arveli kuluvan kolme päivää. Toinen kauden päätavoitteista on ensi viikolla EM-maastokilpailut.

”Kuntopiikki on tähdätty näihin kisoihin. Odotan hyvää ajoa ensi viikollakin. Realistisesti olen ajatellut tavoitteita U23:ssa 15 sakkiin, mutta aina voi hyvällä ajolla tulla ties mitä”, Halme sanoi.

Kusti Kittilää lopputulos hieman harmitti, vaikka hän antoi rehdin tunnustuksen mestarille.

”Taktiikkana oli päästä kärkeen, jos kärkipaikka on helposti otettavissa polulla, koska ekat luupit on aina helpompi ajaa kärjessä. Sitten oli ajatus kolmannella lenkillä rauhoittaa ajoa. Minulla oli hyvä ero, varmaan 32 sekuntia isoimmillaan taakse päin. Siihen sattui muutama kierroksella ohitettava semmoiseen paikkaan, että vauhdit pois. Niitä tuli kaksi peräkkäin, niin Sasu olikin yhtäkkiä kannassa. Sasu pääsi sitten karkuun, ja sen jälkeen ajorytmi katkesi muutenkin. Yksi huono kierros, ja ero oli 40 sekkaa. Sasu näytti vahvuutensa siinä. Kun sain rytmistä kiinni, eroa tuli tasaisesti muutama sekunti. Ei se niihin kierroksella ohitettaviin kaatunut.”, Kittilä sanoi.

Myös Kittilä piti radasta.

”Rata oli niin hyvä kuin näille kankaille on voinut tehdä. Tosi erilainen mitä tänä vuonna on XCO:ta ajettu. Selkeästi hitaampi, poljettavia pätkiä ei ollut niin paljon. Kiihdytys, jarrutus ja sellaista kikkailua. Hidasta ja teknistä, kysyi taitoa”, Kittilä sanoi.

Kanervalle SM-kilpailu oli yksi kesän tärkeimmistä. Mestaruus on uran kolmas.

”Todella raskas! Viime vuosina on ollut aika paljon sellaisia ratoja, joissa on paljon nousua, mutta tämä meni rankkuudeltaan niistäkin ohi. Yksikään metri ei tullut ilmaiseksi. Lähdin sellaisella taktiikalla, että vähemmän vauhtia ja enemmän sujuvuutta. Ajotekniikan piti olla kunnossa.

Myös Kanervan kausi jatkuu Italiassa.

”Ensimmäistä kertaa pääsen edustamaan arvokisoihin, en ole noin kovissa kisoissa ennen ollut. Tavoitteena ainakin olisi, että pystyisin ajamaan kaikki kierrokset siellä, etten tulisi kierroksella varvatuksi. Se tarkoittaisi ehkä sijoittumista 40 parhaan joukkoon”, Kanerva sanoi.

Suomen toinen pysyvä XCO-maastopyöräilyrata houkuttelee harrastajia

Written by Samu on . Posted in Uutiset

Maastopyöräilyn olympialajin XCO:n Suomen mestaruuksista ajetaan 19. heinäkuuta Liedossa uudella pysyvällä radalla, joka on syntynyt pyöräilyn erikoisseuran Team Velo Cyclingin ja Liedon kunnan yhteistyönä. Loppuviilauksia ja –siivouksia vaille valmiina olevan radan toivotaan houkuttelevan jatkossa runsaasti eri-ikäisiä käyttäjiä.

Lietohallin ja kuntoradan ympäristöön tehty rata pohjautui lähes täysin jo alueella oleviin polkuihin, joten muokkaustyöt olivat vähäisiä. Talkoilla tehdyn radan kokonaispituus on 3,8 kilometriä.

”Hieman ehkä radan eteen tehty työmäärä yllätti, mutta iso kiitos kaikille talkoissa mukana olleille. Alunperin oli suunnitelmissa mennä hieman helpommalla, mutta kohta kohdalta tuli aina jollekin mieleen että tuohon ja tuohon olisi hienoa ja kivaa tehdä jotain. Rataa tehdessä on kuitenkin pidetty koko ajan mielessä hauskuus ja mitään väkinäistä ei ole haluttu mukaan laittaa. Ajamisen pitäisi sujua koko ajan hyvllä flow’lla! Todella mukavaa onkin ollut kuulla innostavia ja positiivisia kommentteja kaikilta radalla ajamassa käyneiltä”, XCO SM-kisojen kilpailunjohtaja Samu Laine sanoo.
Seuran aktiiviajajista tuore Tahko MTB:n 120 kilometrin mestari Henri Ojala on ollut projektissa innoissaan mukana. Hän kehuu paitsi Liedon kunnan panosta, myös rataa itsessään:

”Pysyvästi merkattu rata, jossa on kaksi eri tasoluokkaa: lapsille ja aloittelijoille helpompi reitti sekä vaativampi reitti. Vaaralliset kohdat ja säännöt on merkattu erikseen tauluun, joten sieltä on kaikkien hyvä aloittaa laji. Se on ollut hieno projekti. Sinne vaan kaikki mukaan tutustumaan”, Ojala kannustaa.

Maastopyöräily on Suomessa hyvässä nosteessa, sillä esimerkiksi Tahko MTB:n osallistujamäärä kasvaa vuosi vuodelta. Innokkaita harrastajia on riittänyt myös Liedossa, jossa crossikoulussa on kevään ajan ollut 25 innokasta nuorta.

XCO eli Cross Country Olympic on maastopyöräilylaji, joka on myös olympialaji. XCO:ssa ajetaan useita kierroksia noin 4-6 kilometriä pitkää rataa ympäri. Liedon kisaradan miehet kiertävät kahdeksan kertaa, naiset kuusi. Kilpailun kesto elitesarjoissa on 1,5 tunnista tuntiin ja 45 minuuttiin. XCO on haastava laji intensiivisyydestään ja teknisyydestään johtuen.

Kilpailut alkavat klo 10, pääsarjojen osalta klo 14. Vauhdikasta menoa pääsee seuraamaan ilmaiseksi, pysäköintimaksujakaan ei ole. Kilpailuihin on toistaiseksi ilmoittautunut yhteensä 50 ajajaa, ilmoittautuminen päättyy 9. heinäkuuta. Ilmoittautuneita odotetaan kaikkinensa noin pari sataa.

Lisätietoja:
http://xcosm.teamvelocycling.fi/
https://www.facebook.com/teamvelocycling
#lietoxco